Heips!
Tällä viikolla on ehtinyt tapahtumaan kaikkea kivaa kuten seinäkiipeilyä, keilaamista, yökyläilyä, hese mättöä, yksipyöräisellä ajamista ja nyt olisi vielä viikonloppuna valinnaiskurssin toinen osa edessä.
Anni meni tiistaina Julialle yöksi ja siellä sitten syötiin kaikkea mättöä ja katottiin parikin leffaa.
Keskiviikkona liikunta tunneilla lähdettiin testaamaan Jyväskylään Hutunkiin seinäkiipeilyä ja keilausta. TÄSTÄ HUTUNGIN KOTISIVUILLE
Hutungin keilailupuoli oli hyvässä kunnossa ja siellä oli viihtyisää keilata. Tosin seinäkiipeilypuolessa voisi olla parannettavaa, kiipeilykengät olivat huonossa kunnossa ja puolet niistä olivat rikki. Kengät eivät myöskään olleet hyvässä järjestyksessä, joten oikeiden parien löytäminen oli erittäin vaikeaa ja kulutti paljon aikaa. Kiipeilyssä ei myöskään käytetty ollenkaan mankkaa (magnesiumia) joka lisäisi käsien pitoa otteissa.
Mutta ylös asti päästiin :)
![]() |
| Alhaalla vasemmalla Anni, Iida ja Saana! :) |
Tänään eli torstaina liikunnan tunneilla meillä oli telinevoimistelua, parkouria ja akrobatiaa. Tunnilla me perehdyttiin vähän enemmän yksipyöräisiin ja innostuimme lajista, joten kaikki haluavat nyt alkaa harjoittelemaan sitä.
Tunnin lopuksi Julia onnistui jo paremmin :)
Viikonloppu meneekin sitten meidän valinnaiskurrsin toisessa osassa, jonka aiheena on neulanreiästä digikuvaan. Kurssi pidetään Jyväskylässä Harjulla. Viikonlopusta tulee videota sitten myöhemmin kunhan saadaan kuvattua ja editoitua materiaalia. :)
Ensiviikolla meillä on valinnaisena taontaa. Hah, saa nähdä mitä siitä tulee :D


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti